Matka tehty 8/2020
Kesto: 8 pv
Pituus: 3.030 km
Maat: Viro, Latvia, Liettua, Puola
Ryhmä: Kasimatkaaja ja Olli

Kuva: Varsova, Puola
Matkakuvaus
Alun perin oli tarkoitus matkata katsomaan Itävallan MotoGP kisaa Spielbergissä ja reittikin oli suunniteltu Euroopan länsireunaa pitkin, mutta korona-viruksen takia kisa oli peruttu. Muutimme siis matkasuunnitelmaa ja päätimme lähteä Puolaan Baltian kautta. Reitti oli meille molemmille vieras, mikä toi hieman lisäjännitystä. Reitti kulki Tampereelta Helsinkiin, missä nousimme Tallinnaan vievään laivaan. Sieltä matka jatkui Pärnuun ja edelleen Riikan kautta Liettuaan ja Kaunasiin.
Maisema alkoi jo Virossa muuttua keski-eurooppalaisemmaksi kuusimetsien muuttuessa sekametsiksi. Samoin haikaran pesiä alkoi näkyä tolppien päissä. Näin korona-aikana ei Liettuassa ollut asiaa huoltoasemalle ilman maskia. Pykäliä oli noudatettava. Kaunasissa pienen harhailun jälkeen löysimme hotellimme, joka sijaitsi kauniin esplanadin varrella. Seuraavana päivänä oli taivallus Varsovaan. Valitsimme maaseutua halkovat pienemmät tiet, joita pitkin matka taittuikin mukavasti. Varsovan liepeillä liikenne alkoi tiivistyä ja teimme jälleen pienen ’harhailun’ kaupungin reunamilla. Vaikka puolalaiset ajavat vauhdikkaasti, niin liikenne on joustavaa ja autoilijat ottavat muut tielläliikkujat hyvin huomioon ja moottoripyörille annetaan tilaa. Ruuhkan sattuessa voi pyörällä hyvin ajella kaistojen välissä ja autoilijat jopa avaavat pyörälle kunniakujan ja väistävät sivuun.
Kun Varsova nähtävyyksineen jäi taakse, niin suuntasimme Gnydiaan, Itämeren rannalle, missä vietimme illan satamaa kierrellen ja Dar Pomorza-laivaan tutustuen. Seuraavana aamuna matka suuntautui takaisin kohti Baltiaa Augustowin kaupunkiin Puolan maaseutua halkovaa tie nro 16 pitkin. Katolisessa Puolassa kun oltiin, niin vierailimme paikallisessa kirkossa. Aamulla jatkoimme matkaamme edelleen samaa maaseututietä pitkin Liettuan rajalle, missä valitsimme pienemmän nelinumeroisen maaseututien ja nopeuden pudotus oli paikallaan. Matka kuitenkin edistyi ja illan suussa olimme Riikassa. Hotelliin saapuessamme sattui matkan ainoa sadekuuro. Riika on mukavan kokoinen ja oloinen kaupunki, tosin ravintolahinnat ovat matkan muista kohteista poiketen suomalaisessa tasossa.
Sitten olikin vuorossa matka Tallinnaan, mutta menomatkasta poiketen valitsimme reitin Valgan kautta Tarttoon ja edelleen Tallinnaan. Matkalla vierailimme Sangasten linnassa ja ohitimme Otepään ampumahiihtokeskuksen. Eihän hyvin alkanutta matkaa kannata pilata ajamalla se liian nopeasti loppuun, joten jäimme Tallinnaan kylpylähotelliin yöksi. Seuraavana päivänä sitten matkasimme laivalla Helsinkiin ja edelleen kohti Tamperetta.
Kaupunkikohteet – Kaunas, Varsova, Gnydia
Nähtävyydet – Sangasten linna


Reitti

Reissu päivä päivältä
1. päivä: Tampere-Pärnu. Matka alkoi Tampereelta, mistä ajoimme ’motaria’ pitkin Helsinkiin ja Länsisatamaan. Sitten laivalla Suomenlahden ylitse ja Tallinnassa nokka kohti Pärnua. Ilma oli sen verran lämmin, että kovemmilla kierroksilla alkoi Bandiitin ’potku’ hieman heiketä. Tankkauspysähdyksen jälkeen ennen Pärnua matka taas jatkui normaalisti. Matkaa päivälle kertyi 310 km.
2. päivä: Pärnu-Kaunas. Pärnusta suuntasimme Itämeren rantaa pitkin kohti Riikaa, minkä ohitimme ilman suurempia pysähdyksiä. Matka jatkui kohti Kaunasta, minne saavuimme jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Pienen seikkailun jälkeen löysimme hotellille, joka olikin aivan ’paraatipaikalla’. Illalla pieni pyörien huolto ja sitten iltapalalle esplanadin varrelle. Matkaa päivälle kertyi 450 km.

Kuva: Kaunas, Liettua
3. päivä: Kaunas-Varsova. Nousimme alkuun moottoritielle, mitä pitkin taittui päivän alkutaival. Sitten vaihdoimme kaksikaistaiselle maaseututielle, mitä pitkin taivalsimme lähelle Varsovaa. Nyt autojen määrä alkoi lisääntyä kunnes liikenne jo puuroutui Varsovan ohitustiellä. Useampikaistaisella ruuhkaisella tiellä jäi keskustan kyltti kasimatkaajalta huomaamatta ja ajelimme seuraavaan liittymään, missä muutaman mutkan jälkeen pääsimme kääntymään. Tulihan nähtyä myös Varsovan esikaupunkialuetta. Majoituksen löytämisessä kaupunkialueella sen keskustan tuntumassa oli omat haasteensa. Hotelli kuitenkin löytyi ja seuraavaksi oli vuorossa normaali rutiini eli peseytyminen, lepotauko ja illallispaikan etsiminen. Samalla tuli katsastettua kaupungin nähtävyyksiä. Matkaa päivälle kertyi 430 km
4. päivä: Varsova-Gnydia. Matkaan lähdimme aamuvarhaisella välttääksemme aamuruuhkan. Päivämatkan ensimmäisen puoliskon ajoimme kaksikaistasilla teillä aina Torunin liepeille asti, missä nousimme ’motarille’. Vaikka Puolassa on nopeusrajoitukset, kulki liikenne ohituskaistalla saksalaiseen malliin eli melko vauhdikkaasti. Matka taittui ja parin pysähdyksen jälkeen aloimme olemaan lähellä Gnydiaa. Hotellikin löytyi melko helposti ja majoittumisen jälkeen suuntasimme satamaan ja sen nähtävyyksiä katselemaan. Matkaa päivälle kertyi 380 km.

Kuva: Varsova, Puola
5. päivä: Gnydia-Augustow. Gnydiasta suuntasimme samalle moottoritielle mitä pitkin olimme edellispäivänä saapuneet. Pian kuitenkin nousimme maaseututielle, mitä pitkin ajoimme Augustowiin. Matkalla ohitimme sekä metsä- että järvimaisemia. Pyörien tankkaus kaupunkiin saavuttaessa ja hotellille, mikä löytyi verrattain helposti. Kävelimme kaupungin keskustassa ja tutustuimme paikalliseen katoliseen kirkkoon. Iltapalan kanssa oli pieniä haasteita, koska tarjoilija ei puhunut englantia. Jotain suuhumme kuitenkin saimme ja sitten suuntasimme takaisin hotellille. Matkaa kertyi 410 km.
6. päivä: Augustow-Riika. Jatkoimme alkumatkan edellispäivältä tutulla maaseututiellä. Liettuan puolella ’eksyimme’ pienemmälle tielle ja nopeuden pudotus oli paikallaan. Tie oli päällystetty mutta kuoppainen. Ajoimme lähes koko päivän pitkin maaseututeitä, joten kartanlukujataukoja tuli useita. Liettuassa Skaudevilen kohdalla nousimme kuitenkin Riikaan menevälle päätiellä, mitä pitkin ajoimmekin loppumatkan. Riikassa hotelli löytyi sen suuremmitta ponnistuksitta ja pyöriä parkkiin laittaessamme tuli matkan ainoa sadekuuro. Emmekä edes kastuneet. Matkaa päivälle kertyi 450 km.

Kuva: Riika, Latvia
7. päivä: Riika-Tallinna. Emme halunneet seurata suorinta Riikan ja Tallinnan välistä reittiä, mitä pitkin olimme alkumatkasta kohti etelää ajaneet, vaan suuntasimme kohti Tarton yliopistokaupunkia. Matkalle jäi Latvia ja Viron rajalla sijaitseva Valga, mistä matkamme jatkui pienempää maaseututietä kohti Sangasten linnaa ja Otepään ampumahiihtokeskusta. Sangasten linnassa vierailimme ja yllätykseksi virolainen linnan vastaanottovirkailija oli linnassa kesätöissä mutta opiskeli Tampereella. Mielenkiintoiselle päivälle tuli mittaa 420 km
8. päivä: Tallinna-Tampere. Aamulla nousimme Helsinkiin menevään laivaan ja parin tunnin laivamatkan päästä suuntasimme keulan kohti Tamperetta, minne saavuimme väsyneinä mutta onnellisina. Matkaa päivälle kertyi 180 km.

Kuva: Sangasten linna, Viro
Matkalla opittua
Baltian reitti Keski-Eurooppaan on varsin helposti ajettava ja mukava. Hotellien ja ravintoloiden hinnat ovat varsin kohtuulliset ja ihmiset ystävällisiä. Puolalainen liikenne yllätti sekä vauhdillaan että joustavuudellaan. Vastaantulijoiden ohitusten kanssa on hyvä olla tarkkana kaksikaistaisilla teillä. Liettuassa puolestaan kannattaa pysyä pois nelinumeroisilta teiltä, joiden päällyste saattaa olla tasaiseen menoon tottuneelle turhan kuoppainen. Sopiva päivämatka on 400-500 km kun ajetaan vähänkin enemmän liikennöidyillä teillä. Baltian halki voi taivaltaa useampaa reittiä. Aina ei tarvitse mennä Baltian läpi kulkevaa päätietä. Nahka-asu toimi tällä matkalla hyvin. Lämpötilan noustessa sai takin vetoketjua helposti avattua parikymmentä senttiä ja ilman kiertämään puvun sisällä. Kaikissa kohteissa ihmiset olivat ystävällisiä. Tallinnan ja Riikan välissä kannattaa pysähtyä ihailemassa Itämeren hiekkarantaa.
Kuvagalleria















































