Uutiset

26.11.2025 – Uusi matkakonsepti on avattu. Kustannustehokkuuden ja sitä myötä edullisten matkahintojen takaamiseksi tarvitsemme reippaita matkan vetäjiä, jotka ajavat ryhmän keulilla ja opastavat tarvittaessa. Uudet matkat on julkaistu etusivulla.

2.2.2025 – Kasimatkaaja on tehnyt Alppien kartoitusmatkan matkakuvauksessa mainitut hotellivaraukset.

27.11.2024 – Olemme päivittämässä konseptiamme ja jatkossa tarjoamme useamman matkavaihtoehdon mistä valita. Uudet sivut julkaistaan joulukuun aikana. Uudet matkat perustuvat Kasimatkaajan aikaisemmin tekemiin matkoihin.

22.11.2024 – Ensi kesän Alppien matka on tarkentunut. Matkakonseptia on uusittu siten, että Kasimatkat hoitaa hotellivarausten lisäksi myös laiva-, tie- ja siltamaksut.

27.6.2024 – Baltian matka alkaa 12.8 eli kaksi viikkoa alkuperäistä aikataulua aikaisemmin

28.2.2024 – Kasimatkaaja on tehnyt vaadittavat hotellivaraukset Etelä-Norjan matkalle

27.1.2024 – Baskimaan ja Pyreneiden matka avattu

28.12.2023 – Etelä-Norjan matkareittiä on päivitetty ja matka-aikaa on asiakastoiveiden mukaisesti lyhennetty viikon mittaiseksi.

20.12.2023 – Linkin takan kuvia ensi kesän reissukohteesta Geirangerin vuonosta lähdettäessä ajamaan kohti Eldsdalia Ørnevegen ja Ørnesvingen, Visitnorway.com

18.12.2023 – Kasimatkaaja on tehnyt itselleen hotellivaraukset Etelä-Norjan matkalle.

22.6.2023 – Keski-Euroopan reissusta on palattu jo kymmenen päivää sitten ja matka sujui hyvässä kelissä ja mukavissa merkeissä. Jälleen tuli todettua että ns. entiset Itä-Euroopan maat kuten Baltian maat, Puola ja Slovakia ovat erinomaisia matkakohteita.

18.5.2023 – Matkan alkuun kymmenen päivää ja olemme lähdössä reissuun pienellä ja innokkaalla porukalla. Valmistelut on tehty ja odotellaan laivan lähtöä kohti Tallinnaa.

21.4.2023 – Nyt on kasimatkaaja tehnyt omat varauksensa IRRC-moottoripyöräkilpailuun sekä Auschwitzin keskitysleirimuseoon. Loput varaukset, neljä hotellivarausta ja laivalippu Ruotsista Suomeen, tehdään sitten matkan aikana.

20.3.2023 – Keski-Euroopan matkan yhtenä teemana on kaupunkinähtävyydet. Ensimmäisenä on esittelyssä Ristien mäki Liettuassa, joka on Šiauliain tienoilla sijaitseva uskonnollinen kohde ja suosittu nähtävyys. Kukkula mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1850. Ohessa linkki Ristikukkula ✝️ Liettuan Ristien mäki henkii rakkautta ja voimaa – TÄMÄ MATKA (tamamatka.fi)

13.3.2023 – Keski-Euroopan reissun matkasuunnitelma tarkentuu ja Kasimatkaaja on tehnyt omat hotellivarauksensa kaupunkeihin Pärnu, Marijampole, Krakova, Bratislava, Karlovy Vary ja Wittenberg. Loput hotellivaraukset tehdään matkan aikana.

8.3.2023 – Tiesitkö, että voit kattaa matkakulusi tai osan niistä ryhtymällä Kasimatkaajaksi. Ilmoita meille omasta matkastasi ja jutellaan lisää. Katso tarkemmat ohjeet kohdasta ”Haluatko Kasimatkaajaksi”.

6.3.2023 – Keski-Euroopan matkalle ilmoittautuminen kannattaa tehdä ennen 1.4.2023, sillä IRRC-moottoripyöräkilpailun liput tulevat tuolloin myyntiin. Kasimatkaaja tilaa omat lippunsa heti huhtikuun alussa ja ilmoittaa tuolloin katsomo ym. tiedot matkaan lähtijöille. Liput saatetaan myydä loppuun nopeasti.